$174,000
verkkomyyntituloja vuodessa
1,000
verkko-ostotapahtumaa 90 päivässä
$50,000
verkkomyyntiä 90 päivässä
To Write Love On Her Arms ‑järjestön tavoitteena on antaa toivoa ja etsiä apua ihmisille, jotka kärsivät masennuksesta, riippuvuuksista, itsetuhoisesta käyttäytymisestä ja itsemurha-ajatuksista. TWLOHA:n tarkoituksena on kannustaa ihmisiä hoitoon ja toipumaan, tiedottaa näistä mahdollisuuksista sekä tehdä niihin suoria sijoituksia.
Järjestö pyrkii löytämään Google Adsin avulla uusia, ensimmäistä kertaa osallistuvia tukijoita – sekä lahjoittajia että verkkokauppatilaajia. Google Ad Grants on todistetusti yksi parhaista markkinointikanavista, joilla järjestön tavoitetta tukevia vierailijoita voidaan houkutella sen verkkosivustolle.
Digimarkkinointitoimisto Community Boost Consulting suositteli TWLOHA:lle lahjoitusten ja verkkokauppamyynnin konversioarvojen seurantaa. Sen avulla järjestö voi seurata koko markkinointisuppiloa ja kaikkia Google Adsilla tuomia yhteiskunnallisia vaikutuksia. Suppilon yläosassa TWLOHA seuraa lahjoitussivujen ja verkkokaupan katselukertoja. Suppilon keskiosassa järjestö seuraa sähköpostitilauksia ja tapahtumiin perustuvia tavoitteita, esimerkiksi vapaaehtoisrekisteröitymisen aloittavia klikkauksia. Alaosassa seurataan lahjoitusten vahvistuksia, verkkokauppaostoksia ja vapaaehtoisrekisteröitymisiä. Community Boost Consultingin toimitusjohtaja Cameron Ripley kertoo: "Konversioseuranta ja Analytics ovat erittäin tärkeitä. Nyt kun TWLOHA ymmärtää Ad Grantsin ja Google Analyticsin dataa paremmin, se on pystynyt parantamaan markkinointiresurssejaan sekä niiden kohdentamista. Seuranta on helppo ottaa käyttöön. Kaikkien järjestöjen kannattaisi hyödyntää sitä."
Konversiodatalla ja Analyticsilla on tärkeä rooli mainoksen optimointistrategiassa. Datan avulla saadaan uusia näkökulmia järjestön tukijoiden demografisista tekijöistä, kiinnostuksen kohteista ja käyttäytymisestä. Tiedot auttavat Community Boost Consultingia tarkentamaan mainostekstejä ja mainosten kohdistamista, jotta järjestö voi tavoittaa yhä enemmän näitä käyttäjiä verkossa. Cameron Ripley kertoo: "Tarkastelemme Google Analyticsin monikanavasuppilo- ja suppilon visualisointi ‑raportteja. Google Ad Grants ‑mainokset ovat usein käyttäjän ensimmäinen kosketus järjestöön ennen sen verkkosivustolla vierailua. Olemme havainneet, että tutustuttuaan järjestön tavoitteeseen käyttäjät usein lisäävät verkkosivuston kirjanmerkkeihin ja palaavat sinne parin päivän päästä lähteäkseen lahjoittamaan, vapaaehtoistyöhön tai muihin käytännön toimiin."
Google Ad Grants tuotti TWLOHA:lle vuoden aikana 174 000 $ verkkomyyntituloja. Vain kolmessa kuukaudessa Google Ads toi 1 000 ostotapahtumaa, jotka tuottivat yli 50 000 $ verkkokaupan oheistuotemyyntiä rahoittamaan suoraan järjestön toimintaa. Lisäksi Community Boost Consulting toteutti optimointistrategioita hyötyäkseen lisääntyneestä hakuliikenteestä itsemurhatietoisuuskampanjan aikana. Strategiat tuottivat suorien ja avustettujen konversioiden kautta 10 500 $ verkkokauppaostoksia ja noin 1 000 $ lahjoituksia. Koska sivustolle saatiin lisää kävijöitä kampanjan aikana, bränditietoisuus vahvistui ja TWLOHA:sta tuli osa yhteiskunnallista keskustelua. Näin luotiin hyvät lähtökohdat pitkäaikaiselle menestykselle.
"Google Ad Grantsin avulla saimme kerättyä verkossa yli 174 000 $ vuoden aikana. Tällä on ollut merkittävä vaikutus, kun tuemme masennuksesta, riippuvuuksista, itsetuhoisesta käyttäytymisestä ja itsemurha-ajatuksista kärsiviä ihmisiä."Lindsay Kolsch, Write Love On Her Armsin varatoimitusjohtaja